Fredrik Emanuel Malmstedt

Fredrik Emanuel Malmstedt.
Kuva: Aila Saarinen

Emanuel ja Erika Wilhelmiina muuttivat vuonna 1905 Pusulasta Lohjan Vanhaankylän Landenin talon rakuunatorppaan. Torpan kontrahti tehtiin 14.3.1905 kymmeneksi vuodeksi. Sen jälkeen ei saatu tehdyksi uutta kymmenen vuoden kontrahtia. Lopulta perhe sai häätöpäätöksen 22.4.1919 ja torppa määrättiin tyhjennettäväksi elokuussa 1919. Torppari valitti häätöpäätöksestä.

Emanuelin ja Erikan vanhin poika Fredrik Emanuel Malmstedt oli syntynyt Pusulassa asuessa 24.7.1886. Sisaruksia oli kaikkiaan kuusi. Kun perhe häädettiin torpasta, vannoi Fredrik, ettei leikkaa hiuksiaan ennen kuin torppa on lunastettu ja saatu takaisin. Niinpä hän kulki ympäri Lohjan pitäjää punaiset hiukset valtoimenaan seitsemän vuotta, jolloin hiukset ulottuivat pitkälle selkään.

Vuosia kestäneissä oikeudenkäynneissä selviteltiin, oliko Emanuelilla lunastusoikeutta torppaan. Lopulta hän sai hovioikeuden päätöksen perusteella vuonna 1926 lunastaa torpan.

Ja niin Fredrik leikkautti hiuksensa.

Fredrik oli avioitunut Suoma Alina Forssin kanssa. Fredrikin kutsumanimi oli Feeti ja Suoman Alli. Heille syntyi vuonna 1916 poika, joka sai nimen Toivo Malmstedt. Toivo ”Topi” Malmstedt oli Aila Saarisen isä.

Rolf Stanley Hårdhin ryöstömurha

Ylioppilas Rolf Stanley Hårdh (1891–1918) oli kotoisin Kuopion pitäjästä. Hårdhin tarkoituksena oli lähteä syksyllä 1917 Tanskaan maanviljelysopistoon, mutta hän ei saanut passia. Hårdhilla oli vikaa keuhkoissa, joten hän vietti talven 1917–1918 Lohjalla Vaanilan parantolassa.

Hårdh, Rolf Stanley. H.J.Boström: Sankarien muisto. 1927.

Kun sisällissota syttyi, liittyi Hårdh Suitiassa majaileviin valkoisiin joukkoihin, mutta joutui
lähtemään takaisin keuhkojensa vuoksi jo kolmen päivän päästä. Siuntiosta hänen oli tarkoitus päästä Karjaalle, mutta hänet vangittiin junassa ja vietiin Lohjankylään tutkittavaksi. Pari viikkoa vangittuna oltuaan Hårdh oli pyytänyt päästä Vaanilan kartanoon hakemaan puhtaita vaatteita. Hänet ammuttiin tällä matkalla 22.2.1918 Laakspohjan ja Lohjan välisessä metsässä, lähellä Åsvallaa.

Tapahtumasta on silminnäkijäkertomus. Putkan luona vartiossa ollut 16-vuotias kaartilainen Johan Öhman kertoi, että Gustaf Hjalmar “Jaska” Wallin ja ja Karl Selin kuljettivat eräänä iltana puoli seitsemän aikoihin putkan sivu “erästä herraa, jonka sanottiin olevan Vaanilan kartanon neidin sulhanen, Laakspohjaan päin. Noin puolen tunnin kuluttua kuului laukaus ja seuraavana päivänä meni kertoja ja Virtasen poika sinnepäin katsomaan ja löysivät herran ruumiin tien vierestä ryöstettynä, ainoastaan alushousut päällä ja paita heitettynä rinnan päälle.”

Kyseessä oli ryöstömurha, ja ampujat saivat ilmeisesti saaliikseen runsaasti rahaa. Ainakin sitä näytti heillä riittävän. Wallin käytti teon jälkeen Hårdhin harmaata palttoota. Huhut kiersivät villeinä Lohjankylässä, ja puhuttiin useammastakin laukauksesta ja isommasta joukosta. Ruumiissa väitettiin olleen useita ampumahaavoja ja pahoinpitelyn jälkiä. Kirjassa “Sankarien muisto” kerrotaan ruumiissa olleen seitsemän kuulanreikää, ja että ruumis olisi löytynyt vasta kahden viikon päästä ryöstettynä. Eräs Hårdhin sukulainen ilmoitti saaneensa tietää, että paikalla oli ollut viisi-kuusi punakaartilaista, ja metsästä olisi kuulunut kuusi laukausta. Lohjalla vallitsi myös käsitys, että tekijöinä olisikin ollut kaksi Solbergin veljestä, joista toinen oli aikanaan liikkunut myös Hjalmar Wallinin kanssa. Tekijät jäivät selvittämättä.

Murhan tultua tunnetuksi Vaanilassa toimitti neiti Lisa Heitmann ruumiin metsästä pois. Hän itse kirjoitti tapahtumasta: “21 pnä helmik. löysimme Stanislav Hård´in ruumiin Laakspohjan metsästä, johon hänet oli heitetty ryöstettynä. Monien mutkien perästä saimme luvan korjata hänet pois ja toimittaa väliaikaisesti hautaan.” Hårdh haudattiin ensin Lohjalle ja sitten 4.6.1918 perhehautaan Messukylän hautausmaahan.

Hjalmar Linder

Kuva Lohjan Museo.

Punainen kansanvaltuuskunta suhtautui varovaisesti sosialisointiin. Virallisesti otettiin haltuun 163 tehdasta, mutta osa niistä oli tilapäisiä takavarikointeja. Selvää sosialisointia edusti Hjalmar Linderin tehtaiden ja tilojen haltuunotto, mutta sekin tapahtui pakon edessä.

Hjalmar Linder (1862-1921) oli aikanaan maamme suurin yksityinen maanomistaja. Lohjalta Linder oli omistanut mm. Laakspohjan, Moision, Ventelän, Veijolan, nykyisen Lohjan keskustan (Monkola, Hakaskyttä, Anttila). Muita laajoja omistuksia hänellä oli mm. Mustiolla, Pyhäjärvellä ja Kytäjällä. Tehtaita hänellä oli useita, ja Lohjalla hän omisti selluloosatehtaan.

Sisällissodan aikana Hjalmar Linder asui itse Tukholmassa. Suomessa Linderin tehtaat seisoivat Lohjalla, Mustiossa ja Högforsissa, lisäksi maatilojen eläimet olivat kuolemassa nälkään. Jotain piti tehdä. Kansanvaltuuskunta toimi asiassa viivytellen ja ilman innostusta. Högforsin työntekijöiden painostuksesta asiaan saatiin jonkinlainen päätös. Linderin omaisuus sosialisoitiin, ja keskeisestä johtokunnasta tuli seitsenhenkinen. Siihen eri tahot lähettivät edustajiaan, ja mm. Lohjan ammattiosastot lähettivät siihen yhden edustajan. Toimenpiteisiin oli ryhdytty vasta maaliskuun lopussa, joten raha-asioitakaan ei ehditty kunnolla hoitaa. Punaisten aika loppui kesken.

Hjalmar Linder palasi sodan jälkeen Suomeen. Hän hämmästeli ja kauhisteli valkoista terroria, säälimättömyyttä, kostoa ja välinpitämättömyyttä. Linder kirjoitti Hufvudstadsbladetiin 25.5.1918 artikkelin “Nyt riittää verilöyly”, jossa hän arvosteli valkoisten toimintaa. Tämä herätti valkoisessa osapuolessa niin suuren raivon, että Linderin oli myytävä omaisuutensa ja muutettava ulkomaille. Pettynyt Linder tuhlasi suuren omaisuutensa, ja teki lopulta itsemurhan kaikkensa menettäneenä Marseillessa kesäkuussa 1921.

“Nyt riittää verilöyly”,Hufvudstadsbladet 28.5.1918. digi.kansalliskirjasto.

Rolf Stanley Hårdhin ryöstömurha

Ylioppilas Rolf Stanley Hårdh (1891–1918) oli kotoisin Kuopion pitäjästä. Hårdhin tarkoituksena oli lähteä syksyllä 1917 Tanskaan maanviljelysopistoon, mutta hän ei saanut passia. Hårdhilla oli vikaa keuhkoissa, joten hän vietti talven 1917–1918 Lohjalla Vaanilan parantolassa.

Hårdh, Rolf Stanley. H.J.Boström: Sankarien muisto. 1927.

Kun sisällissota syttyi, liittyi Hårdh Suitiassa majaileviin valkoisiin joukkoihin, mutta joutui
lähtemään takaisin keuhkojensa vuoksi jo kolmen päivän päästä. Siuntiosta hänen oli tarkoitus päästä Karjaalle, mutta hänet vangittiin junassa ja vietiin Lohjankylään tutkittavaksi. Pari viikkoa vangittuna oltuaan Hårdh oli pyytänyt päästä Vaanilan kartanoon hakemaan puhtaita vaatteita. Hänet ammuttiin tällä matkalla 22.2.1918 Laakspohjan ja Lohjan välisessä metsässä, lähellä Åsvallaa.

Tapahtumasta on silminnäkijäkertomus. Putkan luona vartiossa ollut 16-vuotias kaartilainen Johan Öhman kertoi, että Gustaf Hjalmar “Jaska” Wallin ja ja Karl Selin kuljettivat eräänä iltana puoli seitsemän aikoihin putkan sivu “erästä herraa, jonka sanottiin olevan Vaanilan kartanon neidin sulhanen, Laakspohjaan päin. Noin puolen tunnin kuluttua kuului laukaus ja seuraavana päivänä meni kertoja ja Virtasen poika sinnepäin katsomaan ja löysivät herran ruumiin tien vierestä ryöstettynä, ainoastaan alushousut päällä ja paita heitettynä rinnan päälle.”

Kyseessä oli ryöstömurha, ja ampujat saivat ilmeisesti saaliikseen runsaasti rahaa. Ainakin sitä näytti heillä riittävän. Wallin käytti teon jälkeen Hårdhin harmaata palttoota. Huhut kiersivät villeinä Lohjankylässä, ja puhuttiin useammastakin laukauksesta ja isommasta joukosta. Ruumiissa väitettiin olleen useita ampumahaavoja ja pahoinpitelyn jälkiä. Kirjassa “Sankarien muisto” kerrotaan ruumiissa olleen seitsemän kuulanreikää, ja että ruumis olisi löytynyt vasta kahden viikon päästä ryöstettynä. Eräs Hårdhin sukulainen ilmoitti saaneensa tietää, että paikalla oli ollut viisi-kuusi punakaartilaista, ja metsästä olisi kuulunut kuusi laukausta. Lohjalla vallitsi myös käsitys, että tekijöinä olisikin ollut kaksi Solbergin veljestä, joista toinen oli aikanaan liikkunut myös Hjalmar Wallinin kanssa. Tekijät jäivät selvittämättä.

Murhan tultua tunnetuksi Vaanilassa toimitti neiti Lisa Heitmann ruumiin metsästä pois. Hän itse kirjoitti tapahtumasta: “21 pnä helmik. löysimme Stanislav Hård´in ruumiin Laakspohjan metsästä, johon hänet oli heitetty ryöstettynä. Monien mutkien perästä saimme luvan korjata hänet pois ja toimittaa väliaikaisesti hautaan.” Hårdh haudattiin ensin Lohjalle ja sitten 4.6.1918 perhehautaan Messukylän hautausmaahan.

Emil Holmström

Kuva Kansan Arkisto.

Emil Holmström oli 36-vuotias muonarenki Hietaisten kylästä. Vaimonsa Hilman kanssa hänellä oli neljä lasta. Hän liittyi Suittilan punakaartiin helmikuun alussa, toimittaen vahtipalvelusta passeja tarkastaen. Huhtikuussa, saksalaisten lähestyessä, hänet lähetettiin Karjaan suuntaan, jossa oli ketjussa kolme tuntia. Kosketusta saksalaisiin ei ollut. Sitten tämä joukko komennettiin vaunuihin ja kuljetettiin Lohjalle. Seuraavana päivänä hän antoi aseensa pois. Myöhemmin hän sai ehdollisen tuomion, joka oli kolme vuotta kuritushuonetta ja kuusi vuotta ilman kansalaisluottamusta.

Kreivi Gilbert Hamilton

Kreivi David Gustaf Gilbert John Wilhelm Hamiltonista kerrotaan, että hän oli aika kova luonteeltaan, ja osallistui useaan sotaan. Hän suuttui, kun Ruotsi ei lähtenyt Saksan liittolaiseksi ensimmäisessä maailmansodassa. Niinpä hän lähti itse sotaan Saksan puolella. Sitä kautta Gilbert Hamilton tuli Suomeen Saksan Itämeren-divisioonan mukana. Tämä kreivi Rüdiger von der Goltzin komentama 10 000 sotilaan vahvuinen yksikkö nousi maihin Hangossa 3.4.1918. Pääjoukko eteni kohti Helsinkiä, mutta kreivi Hamiltonin johtamina etenivät.

Kun kreivi ei sotinut, viljeli hän tupakkaa. Hänen piipputupakkasekoituksestaan tuli niin suosittu, että Ruotsin valtion omistama Tobaksmonopolet osti reseptin vuonna 1924. Kreivi Hamilton sai tästä rahallisesti erittäin hyvän korvauksen, ja hänen kuvansa koristaa yhä suosittua piipputupakkaa. Vaikkakin hänen sukulaisensa nyrpistivät nenäänsä hänen tupakkakaupoilleen, ei hän välittänyt siitä.

Greven ifråga var David Gustaf Gilbert John Wilhelm Hamilton som var född 1869 och död 1947. Han var yrkesmilitär i både Sveriges och Preussens arméer (i Sverige bl.a. chef för Smålands Husarer i Eksjö) och hedersgeneralmajor i Wehrmacht (utnämnd 1939 av Adolf Hitler!). Därtill fungerade han i perioder som adjutant åt avsatte Kejsar Wilhelm i dennes exil i den nederländska orten Doorn.

Saksan Itämeren-divisioona (saks. Die Ostsee-Division) oli saksalainen, kenraalimajuri Tannenbergin taistelun 25-vuotismuistopäivänä Adolf Hitler nimitti Hamiltonin kenraalimajuriksi reservissä. Hamilton jakoi Hitlerin kanssa ainakin käsityksen juutalaisista. Hän kuoli vuonna 1947.

Majuri Hamiltonin komentama kahden komppanian vahvuinen osasto puolestaan eteni Hanko–Hyvinkää-rataa pitkin Lohjan suuntaan, jossa se kohtasi 8. huhtikuuta punaiset Kirkniemen taistelussa. Vihollisen peräännyttyä saksalaiset jatkoivat Virkkalaan ja ottivat seuraavana päivänä haltuunsa Lohjankylän. Punaiset perääntyivät edelleen Nummelaan, jossa he linnoittautuivat venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana rakentamiin asemiin. Punaiset olivat päättäneet pysäyttää saksalaisten etenemisen juuri Nummelassa, ja näin paikkakunnalle koottiin kaikki Länsi-Uudenmaan punaiset Hangosta, Tammisaaresta, Karjaalta ja Lohjalta. Yhteensä seudulla saattoi olla jopa 3 000 – 6 000 punaista. Lohjan valtauksen jälkeen paikkakunnalle muodostettiin suojeluskunnat, jotka alkoivat välittömästi teloittaa punaisiksi epäiltyjä. Lohjalla ollut saksalaisosasto vedettiin takaisin Karjaalle 16. huhtikuuta, jolloin punaiset saivat paikkakunnan haltuunsa muutamaksi päiväksi, kunnes saksalaiset ja valkoiset palasivat Lohjalle jälleen 20. huhtikuuta. Punaiset puolestaan vetäytyivät tämän jälkeen Nurmijärven kautta kohti Hyvinkäätä.

Suurin osa oli jopa hämmästynyt kohdatessaan suomalaisia punakaartilaisia. Von der Goltzin ja Mannerheimin toiveesta luotu propaganda oli synnyttänyt kuvan ryöstelevistä ja murhaavista ”bolševikkibandiiteista”, joista saksalaiset olivat tulleet Suomen vapauttamaan.

Tirehtööri Karl Fredrik Kylander

Karl Fredrik Kylander oli syntynyt Lohjalla Muijalan Keimolassa vuonna 1860. Hän jäi orvoksi seitsemänvuotiaana ja muutti tätinsä luokse Vihtiin. Sotaväkipalveluksensa hän suoritti Uudenmaan tarkka-ampujapataljoonassa yleten aliupseeriksi. Sotaväestä palattuaan hän meni lukkari-urkurikouluun, jonka jälkeen hänet valittiin vuonna 1895 L

ohjan lukkari-urkuriksi (director cantus eli “tirehtööri”)

Valkoinen suojeluskunta perustettiin Lohjalle 14.6.1917. Näiden” luotettavien lohjalaisten” johtajana toimi Lohjan kalkkitehtaan johtaja Petter Forsström ja kouluttajana entinen vanhempi aliupseeri Karl Fredrik Kylander. Listoihin saatiin kaikkiaan noin sata miestä. Kylander itse totesi tuosta ajasta myöhemmin: “Saatiin vain tyytyä niihin mitä kulloinkin kullakin sattui itsellään olemaan: jokunen browningi tai luotikko, joku muu lyhyt ase, sekä metsästysaseita. Hommassa ei aseiden puutteen vuoksi päästy pitkälle. Sovittiin vain muutamista turvallisuustoimenpiteistä ja kokoontumistavoista vaaran uhatessa”. Aseita ei saatu, mutta Lohjan kalkkitehtaalla valmistettiin satakunta teräsvaijeripamppua, joissa oli lyijypaino kummassakin päässä. Pituutta pampulla oli puoli metriä.

Punaisten saatua Lohjalla vallan yritti Kylander piilottaa kiväärin, mutta epäonnistui siinä. Häntä kuljetettiin kolme kertaa vallankumousoikeuden tutkittavaksi “missä minua hävittömästi kohdeltiin”, kuten hän itse tuohtuneena jälkeenpäin totesi. Kylander sai vallankumousoikeudelta suuret sakot ja vankeutta kaksi kuukautta. Hengenlähtökin oli lähellä, sillä häntä uhattiin kuolemalla löydetyn kiväärin vuoksi.

Saksalaisten tultua Lohjankylään 9.4.1918 pidettiin seuraavana päivänä ensimmäinen yleinen suojeluskuntalaisten kokous, jossa oli läsnä 70 suojeluskuntalaista. Kokouksessa valittiin esikunta, johon tuli valituksi myös Kylander. Toukokuussa hänestä tuli esikunnan puheenjohtaja ja hän toimi Uudenmaan Pohjoisen Suojeluskuntapiirin tehtävissä aina vuoteen 1924 saakka. Karl Fredrik Kylander kuoli vuonna 1927.