Reino Valve

Kirkniemen linnoitustöissä 1. Maailmansodan aikana. Kuvassa vasemmalta Artturi Valve, Antti Palander, Konsta Helander, Hannes Murto ja Reino Valve kourassaan Työmies-lehti 3.7.1917.
Artturi ja Reino olivat veljeksiä. Hannes Murto ja Reino olivat sisarusten kanssa naimisissa.

Johan Reinhold Valve eli Reino Valve (alkujaan Hammarberg) 5.10.1887-7.2.1952. Hän oli Mailan torpparin Johan Edward Hammarbergin lapsista toiseksi vanhin. Reino muutti vuonna 1906 nimensä Sinivuoreksi, mutta otti pian nimen Valve kuten muutkin Hammarbergin sisarukset. Reino vihittiin 26.10.1912 Edla Maria Almin kanssa. Reino oli kirvesmies ja hän oli rakentanut mökin Innoonlammen rannalle. Pari kohahdutti muuttamalla yhteen kaksi viikkoa ennen vihkimistä. Paikka oli Kiertilän mailla nimeltään Koivula. Kiertilässä asui aluksi myös Reinon sisko Ida miehensä suutari Kaarlo Albert Saarnion ja poikansa Inton kanssa. Pariskunnat oli vihitty samana päivänä. Reinon ja Marian esikoinen Helvi syntyi 17.4.1917.

Lohjansaaren työväenyhdistys perustettiin 2.6. 1913 Almin torpassa ja Reino oli perustavan kokouksen sihteeri. Yhdistykseen liittyi heti 18 henkilöä ja vuoden lopussa jäseniä oli jo 53.

Reino Valve osallistui kansalaissotaan ja toimi muonituskomiteassa. Hän ilmoittautui itse valkoisille 3.5.1918.
Karjalohjan suojeluskunta antoi hänestä 8.8.1918 lausunnon: “Luonteeltaan kiivaan puoleinen. Ollut kova lakkomies. Tehnyt töitä vähän kotonaan isänsä torpassa. Tavaran ryöstäjänä kauppaliikkeissä on Valve ollut toisten mukana monien satojen markkojen arvosta.” Valtiorikosoikeus tuomitsi 11.10.1918 Reino Valven seitsemäksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa 10 vuodeksi.
Reino pääsi kotiin jouluksi 1918. Hän osti tontin Hermalasta Piettolan mailta, rakensi talon ja perhe muutti sinne keväällä 1921. Reino elätti perheensä kirvesmiehenä ja pienviljelijänä. Nuorempana hän oli toiminut mm. postimiehenä. Haitarinsoittokin sujui. Helvi sai vielä sisaruksia. Esko syntyi 1922 ja toinen tytär kerttu 1925. Esikoinen Helvi pantiin keskikouluun Vihtiin vuonna 1930.

Saaren työväenyhdistys jatkoi toimintaansa. 1930-luvulla rakennettiin komea työväentalo miltei vastapäätä Reinon Rajalaa.
Työväentalo kuitenkin paloi Uutenavuotena 1934.

Reinon perhe, vaimo Maria ja 14 kk ikäinen Helvi.
LÄHDE. BERIT KUITTINEN os. SÖDERSTRÖM

Helvi Söderströmin os. Valve on kertonut: ”Isä ei kertonut vankila-ajasta äidille (Marialle). Äiti muistaa, että asia oli jotenkin hävettävä eikä siitä kannattanut puhua. Äiti kertoi kuulleensa sivusta, kun isä kertoi jollekulle, kuinka hän meni vankila-aikanaan käymälään. Siellä istui mies reiällä. Isä puheli miehelle. Mies ei vastannut. Lopulta isä huomasi, että mies oli kuollut.
Ruoka ei saanut olla kuumaa, kun sitä jaettiin. Nälkäiset vankitoverit polttivat muuten suunsa ahmiessaan syötävät suihinsa liian nopeasti.”
Helvi-tyttären mukaan Reino olisi ollut keittiötöissä vankila-aikanaan. Helvin tytär Berit Kuittinen os Söderström kertoo: ”Isoisä Reino oli toivottu vieras kodissamme, mutta osasi olla tiukkakin. Kerran hän pani minut, 7-vuotiaan pikkutytön kuorimaan perunankuoret uudestaan, kun olin jättänyt ne liian paksuiksi. Hän oli nähnyt ajan, jolloin perunankuoretkin olivat herkkua.”
Beritille on jäänyt mieleen vain yksi lause: ”Olen minäkin nähnyt ihmisten syövän ruohoa”.

Teodor Adolf Ranta

Sotapoliisien repimä perhekuva, jossa Teodor, Ida ja tyttäret.

Teodor ”Teutori” Adolf Ranta syntyi Vihdin Olkkalassa Kylmäojan torpassa 27.5.1883. Jo pikkupoikana hän teki 13-tuntisia kotitorpalle määrättyjä veropäiviä. 18-vuotiaana hän pääsi töihin Olkkalan sahalle ja sittemmin eri sahalaitoksiin. Hän oli käynyt kiertokoulun ja osasi sekä lukea että kirjoittaa. Vuonna 1905 hän avioitui Ida Sofia Alenin kanssa ja vuonna 1911 perhe muutti Lohjalle.

Ranta pääsi töihin Lohjan Celluloosatehtaalle. Hän oli Lohjan työväenyhdistykseen kuuluvan Selluloosatehtaan ammattiosaston jäsen vuodesta 1914 alkaen ja toimi myös kunnallisissa luottamustehtävissä.

Marraskuussa 1917 suurlakon aikaan Ranta oli vallankumouskomitean jäsen ja perustamassa Lohjan Punakaartia. Lohjan sos.dem.kunnallistoimikunnan puheenjohtaja 31.7. ja 9.12.1917 ja Lohjankylän äänestysalueen vaalilautakunnassa 30.1.1918.
Teutorilla ja Idalla oli seitsemän lasta, joista nuorin kaksivuotias.

Helmikuussa 1918 Ranta toimi Lohjankylän punaisen kaartin esikunnan jäsenenä, puheenjohtajana ja taloudenhoitajana sekä Vallankumousoikeuden jäsenenä.
Hän oli mukana hakemassa aseita Helsingistä 3.2.1918 ja oli osaston päällikkönä Suitian taistelussa 8.2. Punaisen kaartin rahastonhoitajana ja raha-asiain jaoston puheenjohtajana hän määräsi pakko-oton huhtikuussa.

Teodor Ranta vangittiin Lohjalla 20.5. Hänellä oli vangittaessa hallussaan takavarikoituja esineitä mm.: browning, hopeakello (ammutun T.Karnakosken) ja kunnan rahaa.
Hän sai 20.8. tuomion: 12 vuotta kuritushuonetta sekä menettämään kansalaisluottamuksen 15 vuodeksi.

Teodor Ranta, muotokuva Lohjan työväentalon kokoushuoneen seinällä

Ranta kärsi neljän ja puolen vuoden tuomion Tammisaaressa. Vaimo Ida kävi häntä katsomassa sitten kun se jo sallittiin. Kerran hän Jenny-tyttärensä kanssa junalla matkusti taas Tammisaareen. Junapoliisit ratsasivat tavaroita ja repivät Idalla mukana olleen perhekuvan kahtia, mutta Ida sai palaset talteen ja korjautti kuvan.
Jenny livahti usein rautatieasemalle, kun odotti isää junalla tulevaksi. Viimein vapauduttuaan ja saavuttuaan junalla Lohjalle Teodor sai kuulla, että hänen isänsä oli haudattu samana päivänä.

Ranta pääsi Lohjan sahalle töihin, mutta joutui sieltä pois ja boikotin takia työttömäksi. Vuonna 1929 hän pääsi Lohjan kauppalan Suomalaisen kansakoulun vahtimestariksi. Perheeseen syntyi vielä kolme lasta, joista nuorin Mirjam vuonna 1926.

Lohjan työväenyhdistyksen johtokunnan jäsenenä ja huvitoimikunnan puheenjohtajana hän järjesti juhlia, arpajaisia, tansseja ja vaalitilaisuuksia ja toimi Lohjan edustajana SDP:n Uudenmaan piiritoimikunnassa. Hän oli Osuusliike Keon jäsen n:o 9 ja oli mukana hallintoneuvostossa
vuosina 1924 -44, myymäläneuvostossa ja edustustossa vuodesta 1945.

Ammatillisessa liikkeessä Ranta oli perustamassa useita osastoja ja oli joissakin puheenjohtajana, sihteerinä, rahastonhoitajana ja jäsenkirjurina. SAK:n Lohjan Ammatillisen Paikallisjärjestön eli APJ:n puheenjohtajana hän oli viime sodan jälkeisen ajan kuolemaansa saakka.
Lohjan Työväen näyttämön kannatusyhdistyksen puheenjohtajana Ranta toimi useita vuosia ja myös näyttelijänä. Lohjan Louhen parissa hän järjesti huveja ja tansseja, joilla kerättiin toimintaan varoja. Hän kuului Lohjan seurakunnan kirkkovaltuustoon, hallintokuntaan ja toimi seurakuntatyön valvojana. Samoin Lohjan kauppalan kunnallisissa luottamustehtävissä useissa lautakunnissa.

Teodora Rannan allekirjoittama määräys 18.4.1918.

Kauppalan valtuustosta hän joutui eroamaan 30-luvulla oikeiston boikotin takia. Uusmaan Kunnallislehden asiamiehenä hän toimi vuosia ja Sosialidemokraatin asiamiehenä kuolemaansa saakka.
Teodorin ja Idan nuorimmainen Mirjam syntyi 30.4.1926.

Teodor Ranta kuoli 5.1.1949 ja haudattiin Lohjan Pyhän Laurin kirkkomaalle.
Hautapaadessa on teksti: Tämän patsaan on Lohjan A.P.J. jäsenosastojensa avulla pystyttänyt monivuotisen puheenjohtajansa muistoksi kiitokseksi hänen työstään työväenluokan hyväksi.

Lähteet: Mirjam Ranta, Esa Koskinen, Leena Levonperä, Lohjan Museo

A.J. Pesonen

Mainos. Länsi-Uusimaa 2.12.1927. digi.kansalliskirjasto.
Tuntemattomia naisia 1920-luvulta. Samaa taustakuvaa käytettiin punakaartilaisten ateljeekuvissa. Orvokki Hyvärisen kuvakokoelma.

Aali Juhana Pesonen eli taiteilijanimeltään A.J. Pesonen syntyi vuonna 1885 Säämingissä ja kävi Helsingissä valokuvausalan ammattioppia. Vuonna 1908 hän muutti Lohjalle ja perusti valokuvaamon. Pesosella oli 1920-luvulla Virkkalassa sivutoimipiste, ja toisen valokuvaamon hän perusti Saloon vuonna 1920.

Erityisesti Pesonen tuli tunnetuksi ateljeekuvaajana, ja hänen taidokkaita henkilökuviaan on säilynyt paljon. A.J.Pesosen valokuvaamo uusittiin täysin nykyaikaiseksi 1920-luvun lopulla. Uudet valolaitteet mahdollistivat kuvaamisen milloin vain. Valokuvaamo varustettiin myös keskuslämmityksellä, joten kuvattavien ei tarvinnut enää pelätä vilustumista pakkasilmoilla.

Marketta Urpo-Koskinen työstää kopiota ateljeekuvien taustasta. Kuva Esa Koskinen.

Valokuvaamisen ohella Pesonen myi 1920-luvulla huonekaluja, valokuvaustarvikkeita, moottoripyöriä, mattoja, gramofoneja, levyjä, tauluja ja radioita.

Hjalmar Wallin, karannut punarosvo

Karl August Selin oli Sammatin punakaartin päällikkö, ja liikkui useasti Hjalmar Wallinin mukana niin sisällissodan aikana kuin sen jälkeenkin. Kaveruksia epäiltiin useista murhista ja ryöstöistä. Selin karkasi Tammisaaren vankileiriltä elokuun 1918 alussa, piileskellen muiden punakaartilaisten kanssa Lohjan sekä Karjalohjan metsissä. Selin ja Wallin yhdistettiin Sammatissa tehtyyn pommiattentaattiin, mutta tapaus jäi selvittämättä. Kesäkuussa 1919 Helsingin poliisi luuli pidättäneensä Selinin, mutta kävikin ilmi, että poliisin haaviin oli joutunut vielä vaarallisempi “punarosvo”, Hjalmar Wallin. Selinin kohtaloa ei tunneta, mutta voisi arvata, että hän pääsi rajan ylitse ja pakoon. Kuva Suomen Kuvalehti 28.9.1918. digi.kansalliskirjasto

Gustaf Hjalmar “Jaska” Wallin syntyi äpärälapsena vuonna 1887, ja äitikin kuoli keuhkotautiin hänen ollessaan kolmevuotias. Hjalmar jäi asumaan ottoisänsä luokse Virkkalaan. Hjalmar kävi kansakoulua yhden vuoden, mutta enemmän tuli käytyä “elämänkoulua” maailman turuilla. Hänelle kertyi syntilistaa, mm. varkauksista, viinanmyynnistä ja poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta. Lopulta hän sai yhdeksän kuukauden kuritushuonetuomion. Vankilasta Hjalmar vapautui vuonna 1915.

Sisällissodan aikana Hjalmar toimi punaisen esikunnan “ratsuna”, ja oletettavasti hänen tuomillaan viesteillä ja käskyillä oli takana voimaa, joka huokui Hjalmarista. Hän oli rivimies, jolla oli vaikutusvaltaa henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi, joihin kuuluivat aggressiivisuus ja väkivaltaisuus, ei mikään “pännänpyörittäminen” tai pohdiskelu.

Hjalmar liikuskeli epämääräisten tuttujensa kanssa, ja punaisen johdon heikkous valvoa rivimiesten toimia sopi hänelle. Hänen epäillään syyllistyneen ryöstömurhaan 22.2.1918, jolloin hänen arvellaan yhdessä Sammatin punakaartin päällikön Karl August Selinin kanssa ampuneen ylioppilas Hårdhin Lohjankylässä. Samaten häntä epäiltiin myös useista muista murhista, mutta todisteita ei liiemmälti ollut.

Lohjan Yhteiskoulun opettajatar Alice Pietikäinen näki Hjalmarin ikkunastaan 22.4.1918, päivää ennen kuin valkoiset valloittivat Lohjankylän: “Saimme kunnian nähdä sinä iltapäivänä Vallinin Jaskankin upeassa venäläisessä puvussa ratsastavan komean hevosen selässä ikkunain sivuitse.”

Hjalmar Wallin saatiin Helsingissä kiinni kesäkuussa 1919, mutta heinäkuun lopulla hän onnistui pakenemaan Lohjan poliisivankilasta. Hjalmar löytyi majailemasta Pietarsaaren suomalaisella työväentalolla. Syyskuun puolivälissä lähti kaksi lohjalaista poliisia vangitsemaan häntä. Pidätysyritys päättyi ammuskeluun, jossa Hjalmariin osui viisi luotia. Hänet kuljetettiin käsikärryillä yli kilometrin päässä sijainneeseen sairaalaan, jossa hän kuoli. Valkoisessa lehdistössä väitettiin, että Hjalmar olisi ennen kuolemaansa sanonut tehneensä paljon pahaa elämässään ja ansaitsevansa siksi kuolla. Hän oli kuollessaan 32-vuotias. Paikallinen Pedersöre -lehti otsikoi tapahtuman seuraavassa numerossaan (17.9.1919): “Karanneen punarosvon loppu.”

Urho Vikholm

Kuva Kansan Arkisto.

Torpparinpoika Vanhakylästä, 22-vuotias Urho Aleksander Vikholm, oli lohjalaisten mukana Mäntyharjun rintamalla Turkinkylässä. Hän oli pari kertaa ketjussa, ja näin rintamamiehenä “edisti kapinaa maan laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan”. Vikholm sai avunannosta valtiopetokseen ja maankavalluksesta viisi vuotta kuritushuonetta ja menetti kansalaisluottamuksensa seitsemäksi vuodeksi yli vapausrangaistusajan. Valtiorikosylioikeus lievensi myöhemmin kuritushuonetuomion kolmeen vuoteen. Armonanomuksessaan Vikholm kirjoitti: “En olisi missään muodossa tahtonut
siihen yhtyä, ellei minua olisi pakolla ajettu ja aivan vasten tahtoani. Oli semmonen määräys olemassa, että joka ei yhtyä kaarttiin tulee heti ammuttavaksi. Näin ollen en voinut muuta henkeni säilyttämiseksi kuin mennä.” Armonanomuksessa osoitettava katumus oli vielä yksi tapa nöyryyttää

hävinneitä.

VRYO 1890, Kansallisarkiston digitaaliarkisto.

Hjalmar Nikander – punainen komppanianpäällikkö

Hjalmar Nikander oli kotoisin Maikkalasta, torpparin poika. Sisällissodan sytyttyä hänet valittiin Suittilan punakaartin päälliköksi, myöhemmin Lohjan pataljoonan I komppanian päälliköksi. Komennossaan hänellä oli 110 miestä. Komppania osallistui taisteluihin useilla rintamilla. Ensimmäiseksi heidät lähetettiin Mäntyharjun Turkinkylään maaliskuun alkupuolella 1918. Siellä oltiin “ketjussa” kolme viikkoa. Olosuhteet olivat karut ja moni sairastui tai menetti taisteluhalunsa.

Hjalmar Nikander sotisovassa. Vaatteet hän teetätti räätäli Indrénillä, joka oli Lohjan punaisten vaatettaja. Kaartilaiset saivat vaatteet ilmaiseksi tai hyvin edulliseen hintaan, sillä vaatetus katsottiin osaksi palkkaa. Kiväärit haettiin Helsingistä Kansantalolta. Kiikari oli Hjalmarin oma. Vankileirillä Hjalmar joutui myymään vaatepartensa ja oli kiukkuinen, kun vapautuessa ei ollut edes lakkia laittaa päähän.

Mutta Hjalmarin matka jatkui. Seuraavaksi hän taisteli Lempäälän rintamalla Lipon kylässä. Kyseessä oli punaisten epätoivoinen yritys auttaa Tamperetta. Lohjalaiset saapuivat Lipon kylään huhtikuun alussa ja taistelut olivat kovia. Kolme viikkoa kestäneissä taisteluissa kaatui kymmenkunta lohjalaista punakaartilaista. Perääntyminen kohti Lahtea alkoi 24.4.1918.

Perääntymismatkalla lohjalaiset joutuivat Alvettulan sillan luona taisteluun, jonka he voittivat. Taistelussa luodit ropisivat puihin Hjalmar Nikanderin ja pataljoonan päällikkö Koskisen yläpuolella. Silloin Nikander sanoi Koskiselle: “Eiks mennä vähä suajaa”. Koskinen oli vain sanonut: “Kyl soras ain kuulii lentää”. Ja niin matka jatkui päättyen antautumiseen Hollolan Vesalassa 1.5.1918. Vangeilta otettiin henkselit pois ja marssi kohti Lahden Hennalaa alkoi. Siellä olivat sitten vangittuina myös Hjalmarin sisaruksista Helmer ja Alma. Kun vankileirillä kävi suojeluskuntalaisia etsimässä vihamiehiään, piilopaikkana oli sillitynnyreitten keskelle laitettu tyhjä tila.

Pojat saivat tuomionsa samana päivänä, 6.8.1918. Hjalmar sai 10 vuotta kuritushuonetta ja menetti vielä tuomion päälle kansalaisluottamuksensa 15 vuodeksi. Helmer sai 8 vuotta kuritushuonetta ja kansalaisluottamus meni 12 vuodeksi. Alma oli saanut tuomionsa pari päivää aiemmin toisessa valtiorikosoikeudessa. Hän selvisi kahden vuoden tuomiolla, mikä tuomittiin ehdollisena. Veljekset pääsivät ehdonalaiseen huhtikuussa 1920.

Hjalmar Nikander toimi myöhemmin mm. metsätyönjohtajana ja Fanerin kuljetuspäällikkönä. Hän meni naimisiin vuonna 1920 ja sai viisi lasta. Hjalmar kuoli vuonna 1987 Lohjalla.