Västankvarn

Sisällissodan jälkeen perustettiin Länsi-Uudenmaan pataljoona. Sen ytimen muodostivat
Kirkkonummen taisteluissa antautuneet valkoiset, jotka nyt liitettiin riveihin. Pataljoonan
sijoituspaikaksi tuli Inkoon Västankvarn. Täältä pataljoona teki “puhdistustoimia” läntiselle Uudellemaalla. Retkikuntia lähetettiin ympäröiviin kuntiin, puhdistusten ulottuessa aina Saloon ja Kemiöön saakka. Paikalliset suojeluskunnat eivät aina hyväksyneet näiden retkikuntien summittaisia teloituksia, ja ainakin Nurmijärvellä paheksuttiin 33 henkilön teloittamista.

Valkoisten teloitusryhmä tarkastelee Västankvarnin pellolla ampumiaan punavankeja, joiden joukossa on yksi nainen. Kuva Työväen Arkisto.

Pataljoonan toinen osuus tapahtui sen pääpaikassa, Västankvarnissa. Siellä toimi kenttäoikeus, joka teloitti ainakin 65 punaista. Näistä yhdeksäntoista oli lohjalaisia. Kenttäoikeuden puheenjohtaja Erik Grotenfelt kirjoitti vaimolleen:
“Teloitusten jälkeen ovat jäljellejääneet vangit tulleet helvetin pelokkaiksi minua kohtaan. Yksi alkoi itkeä ja pyytää armoa kun menin katsomaan häntä… Luulen passittavani hänet autuaammille metsästysmaille muutaman kuulustelun jälkeen… Täällä olevasta miehistöstä tulee kyllä hyvä. He ovat jo oppineet paljon. Ja henki on oikea. Siitä todistaa m.m. se, että he kilpailevat saadakseen suorittaa teloituksia…”

Toukokuun lopun jälkeen ei Västankvarnissa enää teloitettu. Pataljoonan toiminta lakkasi
kesäkuussa 1918, ja miehet siirrettiin toisiin yksiköihin tai vapautettiin palveluksesta. Erik
Grotenfelt teki itsemurhan 3. huhtikuuta 1919.

Teloitus hiekkakuopalla

Saksalaiset tulivat Virkkalaan 8.4.1918, ja paikallisten valkoisten avustaessa vangittiin välittömästi 30 punaiseksi epäiltyä. Ensimmäisenä päivänä ammuttiin kaksi punaisten komppanianpäällikköinä toiminutta. Lisäksi haettiin kotoa ja ammuttiin Virkkalan hiekkakuoppaan Aukusti Ylén. Hiekkakuoppaan ammuttu työmies Aukusti Ylén oli 37-vuotias ja viiden lapsen isä. Hänen rikoksensa oli se, että hän oli kuulunut Virkkalan punaisten muonitusjaostoon.

Seuraavana päivänä ammuttiin Kyrkstadin kievarin pihalla kolme punakaartilaista, jotka olivat luovuttaneet edellisenä päivänä aseensa saksalaisille. Kaksi ammutuista oli 19-vuotiaita työläisnuorukaisia. Kolmas, 24-vuotias Kustaa Fredrik Lindstedt, vietiin ampumisen jälkeen kotiin keittiön lattialle. Siitä äiti kuljetti verisen ruumiin mattoon käärittynä saunalle, missä pesi tämän. Myöhemmin äiti vei kelkalla poikansa ruumiin Västankvarniin, mihin tämä haudattiin.

Rolf Stanley Hårdhin ryöstömurha

Ylioppilas Rolf Stanley Hårdh (1891–1918) oli kotoisin Kuopion pitäjästä. Hårdhin tarkoituksena oli lähteä syksyllä 1917 Tanskaan maanviljelysopistoon, mutta hän ei saanut passia. Hårdhilla oli vikaa keuhkoissa, joten hän vietti talven 1917–1918 Lohjalla Vaanilan parantolassa.

Hårdh, Rolf Stanley. H.J.Boström: Sankarien muisto. 1927.

Kun sisällissota syttyi, liittyi Hårdh Suitiassa majaileviin valkoisiin joukkoihin, mutta joutui
lähtemään takaisin keuhkojensa vuoksi jo kolmen päivän päästä. Siuntiosta hänen oli tarkoitus päästä Karjaalle, mutta hänet vangittiin junassa ja vietiin Lohjankylään tutkittavaksi. Pari viikkoa vangittuna oltuaan Hårdh oli pyytänyt päästä Vaanilan kartanoon hakemaan puhtaita vaatteita. Hänet ammuttiin tällä matkalla 22.2.1918 Laakspohjan ja Lohjan välisessä metsässä, lähellä Åsvallaa.

Tapahtumasta on silminnäkijäkertomus. Putkan luona vartiossa ollut 16-vuotias kaartilainen Johan Öhman kertoi, että Gustaf Hjalmar “Jaska” Wallin ja ja Karl Selin kuljettivat eräänä iltana puoli seitsemän aikoihin putkan sivu “erästä herraa, jonka sanottiin olevan Vaanilan kartanon neidin sulhanen, Laakspohjaan päin. Noin puolen tunnin kuluttua kuului laukaus ja seuraavana päivänä meni kertoja ja Virtasen poika sinnepäin katsomaan ja löysivät herran ruumiin tien vierestä ryöstettynä, ainoastaan alushousut päällä ja paita heitettynä rinnan päälle.”

Kyseessä oli ryöstömurha, ja ampujat saivat ilmeisesti saaliikseen runsaasti rahaa. Ainakin sitä näytti heillä riittävän. Wallin käytti teon jälkeen Hårdhin harmaata palttoota. Huhut kiersivät villeinä Lohjankylässä, ja puhuttiin useammastakin laukauksesta ja isommasta joukosta. Ruumiissa väitettiin olleen useita ampumahaavoja ja pahoinpitelyn jälkiä. Kirjassa “Sankarien muisto” kerrotaan ruumiissa olleen seitsemän kuulanreikää, ja että ruumis olisi löytynyt vasta kahden viikon päästä ryöstettynä. Eräs Hårdhin sukulainen ilmoitti saaneensa tietää, että paikalla oli ollut viisi-kuusi punakaartilaista, ja metsästä olisi kuulunut kuusi laukausta. Lohjalla vallitsi myös käsitys, että tekijöinä olisikin ollut kaksi Solbergin veljestä, joista toinen oli aikanaan liikkunut myös Hjalmar Wallinin kanssa. Tekijät jäivät selvittämättä.

Murhan tultua tunnetuksi Vaanilassa toimitti neiti Lisa Heitmann ruumiin metsästä pois. Hän itse kirjoitti tapahtumasta: “21 pnä helmik. löysimme Stanislav Hård´in ruumiin Laakspohjan metsästä, johon hänet oli heitetty ryöstettynä. Monien mutkien perästä saimme luvan korjata hänet pois ja toimittaa väliaikaisesti hautaan.” Hårdh haudattiin ensin Lohjalle ja sitten 4.6.1918 perhehautaan Messukylän hautausmaahan.

Lohjan yhteiskoulu

Lohjan Yhteiskoulu 1920-luvulla. Kuvannut A.J. Pesonen. Kuva Lohjan Museo.

Lohjan Yhteiskoulun, “Puu-Anttilan”, vihkiäisjuhla pidettiin maaliskuussa 1917. Rakennuksesta tuli myös Lohjan porvarillisten piirien keskuspaikka ja kokoontumistila. Ei ollut mikään sattuma, että valkoisen suojeluskunnan perustamiskokous pidettiin koulun kansliassa kesäkuussa 1917.

Porvarit pitivät 27. tammikuuta 1918 itsenäisyysjuhlaa Lohjan Yhteiskoululla. Tieto punaisten vallankumouksesta Helsingissä saapui Lohjalle samana iltana. Tieto samensi juhlan tunnelmaa ja huhut alkoivat kiertää. Huhujen mukaan punaiset olivat kokoontuneet työväentaloille laatimaan porvarien “kuolemanlistoja”.

“Puu-Anttila” vuonna 1947. Kuva Lohjan Museo.

Useaan otteeseen kiersi sitten kevään 1918 aikana huhu, että Lohjan Yhteiskoulu ”lahtarikaartin perustamispaikkana” räjäytettäisiin. Sen lisäksi olisi ollut tarkoitus räjäyttää ilmaan myös kirkko ja Postitalo (Yhteiskoulun oppilaskoti). Lisäksi oli tarkoitus surmata kaikki “porvarien jäännökset” lapsiin saakka.

Syrjän ja Kirkkonummen taisteluiden aikana oli Yhteiskoulu suljettuna, mutta helmikuun lopulla, Kirkkonummen taisteluiden jälkeen, seurasi Lohjalla rauhallisempi aika, sillä suurin osa punaisista joukoista lähetettiin rintamille. Yhteiskoulu oli ollut pahimman ajan suljettuna, mutta saattoi nyt taas jatkaa työtänsä.

Saksalaisten kuormastoa Lohjankylässä 9.4.1918. Kuva Lohjan Museo.

9.4.1918 saapuivat sitten saksalaiset. Tuntematon lohjalainen kirjoitti:
“Noin ½11 aamupäivällä ne odotetut sitten saapuivat. Reippaina valloittamaan tottuneiden näköisinä astui kevättuulen ahavoittamia sotamiehiä. Näiden jälkeen tuli sitten joukkoa jonkinlaista, tuli ratsumiehiä, jalkamiehiä, raskaita kuorma-automobiileja, hevosten vetämiä kuormastoja, keittovankkureita ym. pitkänä katkeamattomana jonona täyttäen tiet pitkälle asemalle päin, pääjoukon astuessa yhteiskoulun edustalla olevalle aukealle. Hetkeä myöhemmin olivat he jo kuin kotonaan: miehet alkoivat murkinoida aukealla, upseerit ottivat valokuvauskoneensa esille, kuormaston keittäjät rupesivat häärimään keittokojeidensa ääressä, osan miehistöä valloittaessa edessä olevan yhteiskoulun majoituspaikakseen. Äänettöminä ihmetellen seisoivat paikkakuntalaiset kaikkea tätä katsellen.”

Saksalaiset lähtivät Lohjalta 16.4., samoin Yhteiskoulun johtaja vaimoineen sekä joukko
yhteiskoululaisia. Nyt Lohjankylään palanneiden punaisten mukana oli paljon myös
ulkopaikkakuntalaisia. Nämä majoittuivat Lohjan Yhteiskoululle sekä kirkkoon. Sekä kirkkoa että Yhteiskoulua sotkettiin, mutta kaikkineen vahingot jäivät vähiin.
Alice Pietikäinen kävi paikan päällä punaisten lähdettyä: “Menimme heti aamupäivällä katsomaan missä kunnossa Yhteiskoulu oli. Ja sitä sekamelskaa, joka avautui eteemme saliin astuessamme on sangen vaikea sanoin kuvata. Tietysti siellä oli myös saksalaistenkin jälestä jäämiä paperipalasia jne. mutta suurin törky oli kaikessa tapauksessa viimeisten vieraitten omaisuutta. Lattia yltäänsä paksun mutakerroksen peittämänä, paperipalasia, ruuanjätteitä, rikkinäisiä likasia sukkia, jalkariepuja, verisiä nenäliinoja, risaisia paidanriekaleita ja vieläpä jotkut rikkinäiset housutkin – kaikki ripoteltuina mitä erinomaisimmalla tavalla ylt´ympäri. Tuolit sikin sokin pitkin seiniä tai
keskilattialla, pystyssä tai kumollaan ja kauhea haju, joka tunkeutui sieraimiin olivat omiansa vakuuttamaan, että vähintäin vandaalit olivat täällä mellastaneet. Kaikissa luokkahuoneissa vallitsi samanlainen siivo. Fysiikkakaapista oli kadonnut spriipullo ja elohopeasäilö (emme uskalla varmuudella väittää niitä oikeastaan punasten viemiksi, sillä saksalaiset saattoivat ne yhtä hyvin kähveltää!). Luokkien päiväkirjoihin oli piirrellyt yksi ja toinen kynäniekka rivoja huomautuksia. Opettajahuoneen hienoihin ikkunaverhoihin oli pyyhitty verisiä käsiä ja niistetty nenää. Masentunein mielin katselimme kauniin koulumme alennustilaa.”

Valkoisten joukkojen palattua Lohjalle 23.4.1918, majoittui suojeluskunta Lohjan Yhteiskoulun avariin suojiin, joihin saatiin sijoitetuksi kaikki kansliat ja asumukset. Tutkijalautakunta, johon kuului johtaja Yrjö Eloniemi, suoritti punaisten kuulustelut Yhteiskoululla. Suojeluskunta muutti koululta pois heinäkuun alussa, sillä Yhteiskoulua oli laitettava kuntoon alkavaa syyslukukautta varten. Lohjan Yhteiskoulu oli jälleen koulukäytössä.

Kuvassa suojeluskuntalaisten paraati ohittaa Yhteiskoulun Lohjan vapautuksen
kymmenvuotispäivänä 9.4.1928. Marssin vastaanottivat eversti, kreivi Hamilton sekä
suojeluskuntapiirin piiripäällikkö. Kuva Marja Seppälän kokoelma.

Kuvat:
19a Lohjan Yhteiskoulu 1920-luvulla. Kuvannut A.J. Pesonen. Kuva Lohjan Museo.
19b “Puu-Anttila” vuonna 1947. Kuva Lohjan Museo.
19c Saksalaisten kuormastoa Lohjankylässä 9.4.1918. Kuva Lohjan Museo.
19d Kuvassa suojeluskuntalaisten paraati ohittaa Yhteiskoulun Lohjan vapautuksen
kymmenvuotispäivänä 9.4.1928. Marssin vastaanottivat eversti, kreivi Hamilton sekä
suojeluskuntapiirin piiripäällikkö. Kuva Marja Seppälän kokoelma.

Lohjan Punaisten muistomerkki

Ajatus Lohjan Punaisten muistomerkin täydentämisestä lähti liikkeelle vuonna 1993 Lohjan museolautakunnan piiristä. Haasteen otti vastaan Lohjan kunnan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö, joka vuonna 1996 muuttui Lohjan sos.dem. kunnallisjärjestöksi. Sen toimesta koottiin muistomerkkitoimikunta, johon pyydettiin eri järjestöjen ja yhteisöjen edustajia, joiden ajateltiin olevan kiinnostuneita hankkeesta.

Lohjan Immulan työväenyhdistyksen puheenjohtaja dosentti Tapio Lampinen valittiin koko lohjalaisen järjestökentän muodostaman Lohjan Punaisten muistomerkkitoimikunnan puheenjohtajaksi.

Muut jäsenet olivat Pentti Järvinen, Kaiku Mäenpää, Raija Rönkä-Nieminen Tuula Jämsèn, Esa Koskinen, Toivo Peltonen, Pentti Eertamo, Eero Ahtela, Matti Saarinen ja Leena Levonperä sekä toimikunnan ulkopuolisina asiantuntijoina Torsti Salonen ja Kalle Vuorinen.

Tehtäväksi määriteltiin Lohjan Punaisten muistomerkin valmistaminen, kun kansalaissodan päättymisestä tulee vuonna 1998 kuluneeksi 80 vuotta.

Hankkeen käytännöllisen talouspuolen ja rahaliikenteen hoitamisen vastuun otti SAK:n Lohjan APJ (Ammatillinen Paikallisjärjestö) Toimikunnan taloudenhoitajaksi valittiin APJ:n taloudenhoitaja Raija Rönkä-Nieminen ja toimikunnan sihteeriksi Leena Levonperä.

Punaisten muistomerkkien pystyttämiseen Suomessa päästiin useilla paikkakunnilla vasta kun talvisodan aikaiset tapahtumat olivat osoittaneet, että myös punaisten puolella 1918 taistelleet olivat samoja suomalaisia kuin valkoisetkin.

Lohjan työväenyhdistyksen toimesta paljastettiin 5.11.1944 graniittinen muistopatsas. Vuonna 1967 Toivo Malmstedtin aloitteesta haudalle saatiin Lohjan työväenyhdistyksen ja lohjalaisen liike-elämän tuella graniittiset nimilaatat, joissa oli kuuden lohjalaisen ja yhden nurmijärveläisen vainajan nimet.

Niinpä Lohjallakin heti talvisodan päättymisen jälkeen Lohjan työväenyhdistyksen aloitteesta ryhdyttiin hankkimaan muistopatsasta Lohjan Pyhän Laurin hautausmaalla sijaitsevalle paikalle, johon tiedettiin haudatun ainakin seitsemän (7) punaisten vainajaa. Muistopatsas piti paljastaa elokuussa 1941. Jatkosodan puhkeaminen luonnollisesti viivästytti muistomerkin valmistumista. Työväen Keskusmuseon mukaan somerolainen Kivenhakkaamo M. Kangas valmisti ja pystytti muistopatsaan Lohjan Pyhän Laurin hautausmaalle. Lehtitietojen mukaan graniittinen muistopatsas, joka esitti surevaa naista, paljastettiin 5.11.1944. Vuonna 1967 Toivo Malmstedtin aloitteesta haudalle saatiin Lohjan työväenyhdistyksen ja lohjalaisen liike-elämän tuella graniittiset nimilaatat, joissa oli kuuden lohjalaisen ja yhden nurmijärveläisen vainajan nimet.

Uuden muistomerkin suunnittelijaksi kutsuttiin helsinkiläinen arkkitehti Paavo Kaipainen. Hankkeen etenemisen kannalta tärkeätä oli se, että muistomerkin suunnittelijaksi saatiin Kaipainen. Hän oli suunnitellut mm. vuonna 1988 paljastetun Punaisten muistomerkin Tammisaaressa. Paavo Kaipainen osallistui toimikunnan työhön sen kaikissa vaiheissa ja järjesteli ja valvoi käytännön toteutusta.

Vuonna 1944 paljastettu vanha muistopatsas siirrettiin uuden muistomerkin oikealle puolelle ja patsaan viereen sijoitettiin hapon kestävästä teräksestä ja Taivassalon graniitista valmistettu uusi muistomerkki. Muistomerkin neljään teräksiseen kenttään on läpi laseroitu kaikkien 238 punakaartilaisen nimet ja erilliselle laatalle vanhan muistomerkin seitsemän vainajan nimet.

Töiden suorittajiksi valittiin Loimaan Kivi Oy, Kolmenteräs Oy ja Laserle Oy.

Järjestöliput tekevät kunniaa muistomerkillä, edessä Tuula Niemi.

Lehtori FL Esa Koskinen valmisti muistomerkin varojen keräämiseksi kirjan ”Veljiksi kaikki ihmiset tulkaa – Lohja 1917-1918”, Lisiä Lohjan Pitäjänkertomukseen LXVI, Gummerus Jyväskylä 1998. Teoksen pohjana oli hänen lisensiaattityönsä vuodelta 1992. Koskinen oli selvittänyt muistomerkkiin tulevat 238 vainajan nimet. Hänen asiantuntemuksensa on ollut toimikunnan työn tiedollinen pohja. Kirjasta saaduilla tuloilla (noin 85 000 markkaa) voitiin kattaa osa muistomerkin kustannuksista.

Hankkeen kustannusarvioksi määriteltiin 225 000 markkaa. Lohjan kaupunki myönsi valtuuston päätöksellä hankkeelle 50 000 markkaa. Suurimpana työ- ja materiaalilahjoituksena saatiin Rakennusliike NCC-Puolimatkan muistomerkin perustustöiden rakentaminen. Metsä-Serlan Kirkniemen paperitehdas lahjoitti paperin kirjaa varten sekä ilmaista palstatilaa saatiin Länsi-Uusimaa-lehdessä. Hankkeen kokonaismenoiksi muodostui lopulta vain noin 186 700 markkaa.

Merkittävän osan tarvittavista resursseista muodostivat ne varat, tarveaineet ja työsuoritukset, joita antoivat lohjalaiset järjestöt, Lohjan seurakunta ja lohjalaiset yritykset sekä yksityiset lahjoittajat. Liikeyritysten tuen saamisessa eri vaiheissa auttoivat kansanedustaja Matti Saarinen, Lohjan kunnan- sittemmin kaupunginjohtaja Pekka Myllyniemi ja Lohjan kaupunginjohtaja Juhani Rinne.

Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävien puheenjohtaja Pentti Järvinen toimi koko ajan hankkeen yhdyshenkilönä arkkitehdin, seurakunnan, muistomerkin rakentajien sekä toimikunnan jäsenten välisessä yhteydenpidossa.

Lohjan Punaisten muistomerkin paljastus 24.10.1998. Vasemmalla kukkien kera Lohjan työväenyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Jämsèn vierellään muistomerkkitoimikunnan taloudenhoitaja Raija Rönkä-Nieminen, takana vasemmalla toimikunnan sihteeri Leena Levonperä, toimikunnan puheenjohtaja Tapio Lampinen, Eila Teräs ja toimikunnan jäsen Toivo Peltonen.

Lohjan Punaisten muistomerkki paljastettiin YK:n päivänä 24.10.1998. Muistopuheen piti Tapio Lampinen. Muistomerkin seurakunnan edustajana vastaan otti Lohjan kirkkoherra Kaiku Mäenpää. Lohjan työväentalolla vietetyssä arvokkaassa tilaisuudessa juhlaesitelmän piti Esa Koskinen.

Muistomerkkitoimikunnan työssä tulevien sukupolvien näkökulmaa toivat esille muistomerkissä olevat kaksi tekstiä: ”1918 yhteiskuntarauhan järkyttyä taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä menehtyneille Lohjan punaisille” sekä ”Tään ajan vainot erheet toistua ei saa. Inhimillisyyttä ja sopua rakentakaa”

 

Muistomerkkitoimikunnan sihteeri

Leena Levonperä